Posintran ja Ohjaamon yhteisponnistuksella järjestetty Yrittäjyysilta, 24.4.2019, antoi tiiviin mutta runsaan tietopaketin yrittäjyydestä.

Tilaisuudessa kerrottiin, mitä yrittäjyys vaatii, koska sitä voi lähteä kokeilemaan, mitä kannattaa ottaa huomioon ja millaisia erilaisia yrittäjyyden muotoja on olemassa. Tilaisuus järjestettiin nuorten omasta toiveesta ja sen juonsi Posintran Peter Backman.

Illan puhujina olivat Posintran yritysneuvoja Jutta Westerlund, Annika Broberg TE-keskuksesta, Porvoon Seudun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Saara Suomäki (kuvassa), Eezyn edustaja Johanna Setänen, OP Itä-Uusimaan edustaja Johanna, Backman ja Mika Laine Porvoon Yrittäjistä.

 

Yrittäjäksi vaikka 13-vuotiaana

Yrittäjyyttä voi kokeilla jo 13-vuotiaana 4H-yhdistyksessä. 4H-yrittäjyys on harrastustoimintaa, jossa voi testata yrityksen perustamista ja yrittäjänä olemista. Sillä voi myös työllistää itsensä vaikka kesäksi.

4H-yrittäjyyteen voi perehtyä lisää kursseilla, joita järjestetään Porvoossa 13.5. ja 15.5. Katso lisätietoa  porvoo.4h.fi/nuorille.

Kevytyrittäjäksi voi ryhtyä 15-vuotiaana muun muassa Eezy-palvelun kautta, katso lisätietoa Eezyn sivuilta.

Kevytyrittäjänä työllistyvä voi keskittyä itse siihen, minkä parhaiten osaa, ja jättää ammattilaisille paperityöt ja lomakkeiden täyttämiset. Kevytyrittäjyys sopii sekä pää- että osa-aikaiseen työhön.

OP-Kevytyrittäjyys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Katso lisätietoa op-kevytyrittäjä.

 

Kaikki alkaa ideasta

Yrityksen perustamista ei tarvitse pähkäillä yksin. Apua saa muun muassa Posintralta sekä TE-keskuksesta.

Posintra tarjoaa 1–3 maksutonta henkilökohtaista tapaamista, jossa muun muassa testataan liikeideaa, tehdään laskelmia ja selvitetään lupa- ja rahoitusasioita.

Ennen kuin yrityksen rekisteröi, kannattaa myös hakea starttirahaa, joka on noin 700 euroa kuussa, ja sitä voi saada kuuden tai 12 kuukauden ajan. Starttirahaa haetaan TE-keskuksesta ja sen edellytyksenä on, että yritys on päätoiminen ja toiminta on jatkuvaa.

 

Lisätietoa yrittäjyydestä:

 

www.posintra.fi/alkava-yrittaja

oma.yrityssuomi.fi

www.perustayritys.fi

porvoo.4h.fi

op-kevytyrittaja.fi

www.eezy.fi

Porvoon yrittäjät