Nannan hepeneet -yrityksen omistaja Laura Pesonen (kuvassa) halusi irrottaa vaatemyymälänsä kansainvälisestä franchising-ketjusta ja koki helpottavana sen, ettei asiaa tarvinnut pohtia ihan yksin. Hän sai Posintrasta apua ja varmuutta lähteä uudelle tielle. ‒ Yksinyrittäjänä pitäisi kysyä enemmän toisten mielipidettä, mutta pitää löytää ne oikeat ihmiset. Tuntui tosi kivalta, kun Posintrassa katsoivat kirjanpitoa ja papereita ja sain heiltä neuvoja, Antti tiesi heti mihin suuntaan lähdetään ja mitä tehdään. Hän neuvoi minulle myös hyvän asianajajan.

Laura pitää vaateliike Poemia Porvoon vanhassa kaupungissa viikon jokaisena päivänä. Hän arvostaa myös sitä, että Posintra järjesti tapaamiset joustavasti niin, että hän saattoi käydä tapaamisissa liikkeensä aukioloaikojen ulkopuolella. Posintran asenne saa Lauralta muutenkin kiitosta: hän tunsi olevansa tervetullut ja sai apua, jota tarvitsi. Se hänellä on mielessä nytkin, kun hän suunnittelee yrityksensä kehittämistä.

‒ Olen miettinyt, miten voisin hyödyntää Posintran osaamista, jäi sellainen fiilis, että mielellään käytän heitä. On harmi, ettei Suomessa tsempata yrittäjiä enempää! Ei se riitä, että vaan kannustetaan ryhtymään yrittäjäksi, se pitäisi tehdä myös mahdolliseksi, etenkin verotuksella, Laura Pesonen sanoo.

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.