LUCIA-hankkeen Porvoon pilottikohteen eteläinen osuus, Taidetehtaanpuiston kevytväylä, etenee toteutukseen. Asemakaava on asettanut kevytväylän suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet. Puistossa on museorakennuksen sekä kanoottivaraston rakennusala ja puistoon liittyy sen eteläreunassa historiallinen Vileniuksen telakan tontti. Älyvalaistu LUCIA-kevytväylä linjataan mainitut varaukset huomioiden Taidetehtaan rantakadun reunassa uuden asemakaavan mukaiseen kevytväylävaraukseen.

Kevytväylä on suunniteltu Taidetehtaanpuiston osuudella kivituhkapintaiseksi 4 metriä leveäksi jalankulkupainotteiseksi osuudeksi. Nykytilassa puistoalue on rakentamatonta keskeistä puistoaluetta ja myös ranta on viimeistelemätön. Näkyvä miljöön parannus on siis tulossa. Väylää jatketaan myöhemmin joen rannassa etelään johtavaksi erillisellä suunnitelmalla.

Taidetehtaanpuiston osuudella LUCIA-käytävässä on erilaisia piirteitä kuin edeltävässä Aleksinpuistossa. Taidetehtaanpuiston valaistuksessa korostuu kevytväylän sijainti rannassa, puiston väljyys sekä mahdollisuus tapahtumille. Tapahtumia silmällä pitäen valaisimiin integroidaan kaiuttimia, jolloin puistossa voidaan soittaa mm. tapahtumiin tai vuodenaikojen teemoihin sopivaa musiikkia. Joen rantaan rakennetaan Taidetehtaanpuistossa luonnonmukaisempi luonnonkivistä rakennettu kiviheitokeranta. Venelaiturit ovat myös osa kevytväylän miljöötä, sillä ne kiinnitetään rannan tuntumaan. Käytäväosuudelle tulevat ulkoilijoiden levähdyspaikat.

Rakentamisen kustannukset ovat Taidetehtaanpuiston 200 metrin osuudella Aleksinpuistoa edullisemmat, sillä kevytväylän kohta ja ranta on pääosin aiemmin stabiloitu noin 12 metriä leveänä kaistaleena. Laajemman puistoalueen suunnitelma valmistellaan jatkossa huomioiden alueen kehittyvät tekijät ja Taidetehtaan rantakadun uusi katusuunnitelma. Jatkossa myös erillinen kevytväyläyhteys Taidetehtaan suuntaan saa oman merkityksensä.

 

Länsiranta, eteläinen osuus

Kuva: Topi Haapanen

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.