Kaupunkikehittäminen on taitolaji. Se on demokraattisesti johdettua näkemystä ja ammattitaitoista suunnittelua. Se on yhdistelmä maankäytön ratkaisuja, arkkitehtuuria, geotekniikkaa ja investointeja. Se on kaupunkilaisten tarpeiden tunnistamista ja niihin reagoimista. Se on kaupunkielämän edellytys.

Toteutuakseen hyvin valmistellut kaupunkisuunnitelmat tarvitsevat toimeenpanon. Matka suunnittelupöydältä konkreettiseen tekemiseen on monivaiheinen – ja usein kaupunkilaisen mielestä tavattoman hidas.

Tällä sivulla seurataan Porvoon jokirantaan sijoittuvan asemakaavan mukaisen kevyenliikenteenväylän rakentamista. Erityisesti seurannan huomio kiinnittyy väylälle tulevien valaistusratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen. Näin siksi, koska väylän valaistusinvestoinnin taustalla on älykkääseen kaupunkivalaistukseen keskittyvä LUCIA-projekti. Tutustu koko hankkeeseen täältä.

Mutta ennen kuin valot raitilla syttyvät, on matkalla lukuisia toisistaan riippuvaisia vaiheita. Kevyenliikenteenväylä toteutetaan maanrakentamisen osalta haastavissa olosuhteissa. Valaistuksen paikoilleen asentaminen on lopulta vain yksi toimenpide muiden joukossa. Tällä sivulla kerrotaan lukuisista valmisteluista, joita menestyksekäs toteutus edellyttää. Tervetuloa mukaan seuraamaan, kuinka väylä rakentuu ja millainen matka suunnittelupöydältä valmiiseen lopputulokseen onkaan. Kuvassa vasemmalta LUCIA työpöydän äärellä Elina Leppänen, Topi Haapanen, Mikko Kaunisto, Yolanda Potrykus ja Kari Hällström.

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.