Rekrytointitapahtuma Duunitehdas 2020 järjestetään kuudetta kertaa 4.2.2020. Uudessa iltatapahtumassa, Koulutustehtaassa, vierailee tulevaisuuden työstä kertova Henkka Hyppönen.

 

Henkka Hyppönen: ”Nuoret tulevat tekemään seitsemää eri ammattia eläkeikäänsä mennessä. ”

– Monet ajattelevat edelleen, että ihminen on elämänsä aikana yhdessä tai muutamassa ammatissa. Todennäköistä on, että jo nyt eri opiskeluvaihtoehtoja miettivät nuoret tulevat tekemään seitsemää eri ammattia eläkeikäänsä mennessä. Ne, jotka ovat ala-asteella, heidän tulevia työnkuviaan ei ole vielä keksittykään, ammattipuhuja Henkka Hyppönen sanoo.

Uudet teknologiat muokkaavat tulevaisuutta nopeasti. Ammatteja katoaa ja uusia syntyy, ja olemassa olevien töiden luonne muuttuu.

– Tulevaisuuden työtä määrittää voimistuvasti uusi työnjako ihmisen ja koneen välillä. Koneet ovat astuneet kognitiiviselle puolelle, ne oppivat ja jopa luovat. Se on häkellyttävä muutos. Ihmisiltä edellytetään luovaa ongelmanratkaisua, kriittistä ajattelua, sosiaalista älykkyyttä, joustavuutta ja merkityksien luomista, Hyppönen kertoo.

Hyppönen osallistuu 4.2.2020 Koulutustehtaaseen, jossa hän puhuu tulevaisuuden työelämän taidoista klo 18.30–19.00.

 

Koulutustehdas antaa eväitä koulutus- ja ammatinvalintojen tekemiseen 

Jo kuudetta kertaa järjestettävä Duunitehdas tarjoaa kävijöille joka vuosi jotain uutta, tällä kertaa Koulutustehtaan.

Koulutustehdas on etenkin 8.–9.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen suunnattu maksuton iltatilaisuus, jossa voi tutustua Itä-Uudenmaan koulutustarjontaan Taidetehtaan Tehdassalissa.

– Vanhemmilla on auktoriteettia lapsiinsa, ja he vaikuttavat lastensa koulutusvalintoihin, mutta monilla on vanhentunut kuva siitä, mitä opiskelu ja työelämä on nyt ja tulevaisuudessa. Siksi on tärkeää, että vanhemmat päivittävät tietonsa, Posintran projektipäällikkö Anne Wetterstrand kertoo.

Opintoja voidaan esimerkiksi nykyään suorittaa niin verkossa, koulussa kuin oppisopimuksella. Opintojen sisältö suunnitellaan opiskelijan tarpeiden mukaan, ja opiskelun voi aloittaa melkein mihin aikaan vuodesta tahansa.

Koulutustehdas alkaa 17.00 ja päättyy 19.00.

 

Duunitehdas yhdistää tuhannet työnhakijat ja työnantajat 

Uudenmaan TE-toimiston, Posintra Oy:n ja Porvoon kaupungin yhteisvoimin järjestämä Duunitehdas kokoaa koulutus- ja työpaikkaa etsivät, oppilaitokset ja työpaikat Taidetehtaalle 4.2.2020 klo 10.00–15.30.

Paikalle odotetaan tuhansia kävijöitä ja yli 50 näytteilleasettajaa. Arviolta Duunitehtaassa on tarjolla yli 5000 työpaikkaa kaiken ikäisille, niin kokeneille ammattilaisille kuin peruskoulun päättäneille vasta-alkajille aina pidemmistä työsuhteista muutaman viikon kesätyöpätkiin.

Oppilaitokset esittelevät Duunitehtaassa toimintaansa ja koulutustarjontaansa.

Ilmoittautuminen näytteilleasettajaksi on käynnistynyt.

– Toivomme, että tänä vuonna uudetkin yritykset kiinnostuisivat tulemaan mukaan, Wetterstrand sanoo.

 

Lue lisää: www.duunitehdas.fi

 

Ota yhteyttä:

Anne Wetterstrand, Posintra

Tanja Kyllönen, TE-palvelut

Annika Palmgren, Porvoon kaupunki

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.