Kasvu on tahdon asia, mutta siinä on aina kysymys myös oivalluksista. Sinun yrityksesi on kasvuyritys siinä missä toinenkin, kun asiaan oikein pureudutaan. Kun löydämme oikeat kasvun aihiot ja tarpeet, esille nousee myös monia muita yrityksen kehittämisen kannalta tärkeitä asioita, joista et ole välttämättä ollut edes tietoinen. Kasvu tarkoittaa siis monenlaista kasvua – yrityksen liikevaihdon, markkinan ja hyvinvoinnin kasvua.

Posintran Kasvupalvelu on tehty tunnistamaan kasvu ja auttamaan yrityksiä kasvun polulla. Työskentelemällä yhdessä Posintran kanssa saat oman yrityskohtaisen kasvusuunnitelman ja taloussuunnitelman sekä valmiit stepit kasvun toteuttamiseen.

Hyvä Yrittäjä/Toimitusjohtaja – saammeko luvan auttaa?

Me olemme valmiit työstämään kanssasi kokonaisia kasvusuunnitelmia, jossa perehdytään seuraaviin naiheisiin:

1. Visio ja tahtotila

Kasvu alkaa vision ja tahtotilan määrittelystä. Pitää olla siis selkeä kuva ja tahto siitä, missä yritys on 5–10 vuoden päästä.

2. Konkreettiset tavoitteet

Kun visio on kirkkaana mielissä ja tahto on kohdillaan, visio konkretisoidaan mitattaviksi ja toiminnallisiksi tavoitteiksi. Tavoitteet määrittävät yrityksen toimintaa ja auttavat priorisoimaan asioita. Hyvin asetetut tavoitteet myös tukevat onnistumista ja siitä tulevaa innostusta.

3. Nykytilan analysointi – kilpailuedun määrittäminen

Ennen lähtöä kasvun tielle, on hyvä analysoida tarkasti, mikä on yrityksen nykytila. Nykytilan arviointiin kuuluu yrityksen vahvuuksien ja heikkouksien kirjaamista sekä markkinan ja kilpailijoiden arviointia. Tavoitteena on löytää oikeat eväät oman aseman tunnistamiseen markkinoilla.

4. Kasvun riskit ja pullonkaulat

Nykytilan arvioinnista löydetään kasvun mahdollisuudet, lähtökohdat ja ideat kasvusuunnitelmille. Lisäksi tunnistetaan kasvua vaarantavat riskit ja kasvun pullonkaulat, johon liittyy olennaisesti myös johtamisen kehittämistarpeet.

5. Kasvustrategia ja oikeat polut

Seuraava askel onkin määrittää vaihtoehtoiset polut kohti haluttua kasvua. Polkujen suunnittelussa määritellään ne virstanpylväät ja asiat, joissa pitää onnistua, jotta saavutamme tavoitteemme. Samalla pohditaan syvemmin, miten erottaudumme markkinassa, mikä on arvolupauksemme asiakkaalle ja mikä on meille paras liiketoimintamalli.

6. Kasvusuunnitelma

Valmis kasvusuunnitelmamme toimi oppaananne ja työkaluna kasvun tekemisessä. Kasvusuunnitelmaa toteuttamalla ja sitä tarpeen vaatiessa muokkaamalla pääset tavoitteeseesi.

Tehdään tämä yhdessä! Lähde kasvun matkalle meidän kanssamme. Ota yhteyttä – kasvu alkaa tänään

Katso alla olevista videoista, miten useat tunnetut itäisellä Uudellamaalla toimivat yritykset ovat hyödyntäneet Posintran kasvupalveluita

Kaikki videot