Vietämme tänä vuonna 20. toimintavuottamme. Paljon on muuttunut matkan varrella sekä omassa toiminnassamme että ympäröivässä maailmassa. Mutta perustehtävämme – aloittavien ja toimivien yrittäjien tukeminen ja toiminnan kehittäminen sekä itäisen Uudenmaan kasvun ja hyvinvoinnin lisääminen – on pysynyt samana. Haluamme olla luomassa huomisen ratkaisuja – yhdessä Sinun kanssasi.

Juhlavuoden kunniaksi polkaisemme käyntiin kaikille avoimen Posintra 20 vuotta Liikeidea-kilpailun.
Etsimme rohkeita ja toteuttamiskelpoisia ideoita, joilla on uutuusarvoa.  Kilpailu on avoin kaikille. Voit osallistua yksin tai yhdessä. Myös useammalla kuin yhdellä idealla voi osallistua.

Palkitsemme parhaan liikeidean Ticketmasterin elämyspaketilla, joka sisältää 2 kpl lahjakortteja (yhteisarvo 400 €). Lähde konserttiin, festareille tai teatteriin – ja ota ystävä mukaan!
Voittaja valitaan 12.4.2018. Julkistamme voittajan tiedot Posintran omissa kanavissa sekä mahdollisissa muissa julkisissa tilaisuuksissa tai medioissa. Mikäli haluat palkinnonjaossa rajoittaa ideasi julkaisua, kerro siitä kilpailulomakkeessa.

Ideat käsittelevät ja voittajan valitsevat Posintra Oy:n yritysneuvonnan yrityspalvelujohtaja Fredrik Pressler sekä kehityspäälliköt Peter Backman, Antti Vaittinen ja Tiina Whiley. Raadin tuomarina toimii Posintran toimitusjohtaja Ulla Poppius.

Kilpailu on voimassa 3.4.2018 asti. 

 

OSALLISTU TÄSTÄ!

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.