Viime kevään korona-aalto muutti nopeasti porvoolaisten yrittäjien elämän ja heikensi kannattavan liiketoiminnan perustuksia.

Råmossa Lodgen yrittäjäkaksikko Jussi ja Outi Pekkinen aloittivat pikaisesti oman liiketoiminnan kehittämisen. He keskittyivät tuotteiden ideointiin ja nykyisten jatkojalostamiseen, yhteistyöhön nykyisten ja myös uusien kumppaneiden kanssa sekä uusien asiakaskuntien hakuun.

Markkinointia esimerkiksi some-kanavissa muokattiin ja ylläpidettiin aktiivisesti ajankohdan ilmapiiriin sopivalla tavalla. Samalla he tekivät fyysistä työtä tilan infraan ja metsänhoitoon liittyen.

– Maailma ympärillämme oli muutoksen kourissa, kun Annika Weckman Posintralta soitti ja kertoi Yrityspooli-hankkeesta. Olen itse toiminut yritysmentorina ja tuntui hyvältä, että joku soitti ja tarjosi tällä kertaa sparrausta meille, Jussi Pekkinen sanoo.

– Tarjottu sparrausapu kannattaa harkiten ottaa vastaan. Yrityspooli oli Posintralta porvoolaisia yrittäjiä kohtaan reilu kädenojennus, toteaa Pekkinen.

 

Jussi Pekkinen, Råmossa Lodge

– Uuteen hyppääminen vaatii paljon, mutta harva, joka sen päätöksen tekee, katuu, Råmossa Lodgen yrittäjä Jussi Pekkinen kertoo.

Maksuton mahdollisuus ulkopuolisen silmiin

Hankkeen tiimoilta Jussi Pekkinen kävi keskusteluja Posintran ammattilaisten ja CareeriaPlus Oy:n työelämän kehittämispalvelujen johtaja Eija Lenkkerin kanssa.

Keskustelujen tarkoituksena oli kartoittaa, löytyykö yrittäjien osaamispääomasta uusia tuoteideoita, joista yritys voi kehittää uutta liiketoimintaa vanhan rinnalle tai tilalle.

– Rehellisesti sanottuna olin alkuun hieman skeptinen. Olen elämäni ollut mukana aika monessa analyysissa ja tehnyt niitä myös itse. Voin nyt suoraan todeta, että Lenkkeri oli todella pätevä, kuunteleva ja kokenut sparraaja, Jussi Pekkinen sanoo.

Koko prosessi vei ajallisesti vain muutaman tunnin.

– Hanke oli ammattimaisesti tehty, siitä oli meille aidosti apua. Analyysi tuki myös niitä muutoksia, joita olimme muutenkin jo suunnitelleet ja miettineet.

Yrittäjäkaksikko päätti muun muassa jalostaa uusia tuotteita laajemmalle asiakaskunnalle ja lähtivät kehittämään majoitustoimintaa Råmossassa.

– Meillä on ollut jo saksalaisia perheitä, mutta päätimme laajentaa tarjontaa myös kotimaan puolelle. Alamme lisäksi tarjota uuden luxus-matkoihin keskittyneen yhteistyökumppanin kanssa räätälöityjä luontokokemuksia yksityisille ulkomaalaisille matkustajille.

Lenkkerin avulla Jussi Pekkinen pohti, voisiko omaa kokemusta liiketoiminnan johtamisesta ja konsultoinnista valjastaa Råmossa Lodgessa yritysasiakkaille.

 

Paluuta vanhaan ei ole

– Vanhaan ei enää palata. On helpompaa hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä tarttumaan uuteen muuttuneeseen maailmaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, Jussi Pekkinen korostaa.

Hän suosittelee kaikkia, jotka vain pystyvät, ottamaan kriisitilanteessa ajatustyötä varten hieman aikalisää ja kuunnella samalla ulkopuolisen ammattilaisen näkökulmia.

– Meitä helpotti se, että sain käydä liiketoimintaamme ja suunnitelmiamme läpi ulkopuolisen henkilön kanssa. Syvä kriisi tuo ihmisistä usein ydinosaamisen lisäksi uusia taitoja esille. Avasimme Råmossan kokousliiketoiminnan asiakkaille uudelleen elokuussa ja loppuvuosi näyttää nyt kohtuullisen hyvältä, Jussi Pekkinen sanoo.

 

Yrityspooli kuului Uudenmaan liiton rahoittamiin koronakriisihankkeisiin. Hanke päättyy lokakuuhun 2020. 

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.