Terveys- ja hyvinvointiammattilaiset pääsivät tutustumaan terveysteknologiaan 7.11. Porvoo Campuksella pidetyn seminaarin merkeissä. Seminaari toimi lähtölaukauksena TEKNO – Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeen koulutuksille.

Seminaarin avauspuheenvuorossa Aalto-yliopiston professori Raimo Sepponen esitti mielenkiintoisen, innostavan ja osittain hauskankin historiakatsauksen terveysteknologian kehittymisestä Suomessa 1950-luvulta 2000-luvulle. Lisäksi kuulimme puheenvuoroja mm. verkko-opiskelusta ja verkko-koulutuksen järjestämisestä, start up -yritys Peili Visionin ja HUS Porvoo puheterapian yhteistyöstä sekä porvoolaisen terveysalan yrittäjän oman kokemustarinan.

Paikalla oli myös Teknologialainaamo sekä joukko start up -yrittäjiä ja heidän tuotteensa, joita osallistujilla oli mahdollisuus testata. Seminaarin jälkeen start-upit ja ammattilaiset vielä syvensivät ajatustenvaihtoa vapaamuotoisilla Tekno-tärskyillä, joita tullaan järjestämään lisää TEKNO-hankkeen aikana.

Mikä TEKNO-hanke on?

Uusien teknologioiden hallinnalla on merkittävä rooli sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutoksessa. TEKNO-hankkeessa kehitetään koulutusta ja verkostoja, joilla edistetään sote-alan terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaamista niin työntekijöiden kuin heidän asiakkaidensa hyväksi. Hankkeella halutaan tavoitteellisesti tukea sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden sekä yksittäisen kansalaisen ”Smart Citizen”, hyvinvointi- ja teknologiaosaamista.

TEKNO-hankkeen päätoteuttajana toimii Laurea-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina Posintra Oy, HealthSPA ry ja Vantaan Invalidit ry. Hankkeen toiminta-aika on 1.3.2017–29.2.2019. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto ESR.

Lisätietoja: Christina Sani, Posintra Oy sekä hankkeen kotisivut

Online ajanvaraus

Varaa aika yritysneuvontaan.

Online tidsreservering

Boka tid till företagsrådgivningen.

Online reservation

Book appointment for business consultation.